tiistai, 21. helmikuuta 2012

Match Show

Oltiin siis toissa viikonloppuna Tahkolla isolla perheporukalla. Myös koirat Siirinen ja Amadeus oli tietty mukana :) Siiri oli koko viikonlopun TÄYSIN sisäsiisti! Kaikki tuli ulos! Ja sen jälkeen lähes sama linja on jatkunut myös kotona. Ehkä se ois nyt hokassut, että tarpeet tehdään ulos..

Oon aina naureskellut, että Siiri on oikea Houdini ja löytää keinot karata mikäli laitettu jonnekin. Kun lähdettiin keilaamaan, nii laitettiin Siiri kodinhoitohuoneeseen, jossa oli liukuovi. Laitettiin vielä häkki siihe oven eteen (huoneeseen sisälle siis) ettei se pääsis avamaan jollain ihmeen konstilla sitä ovea. Noh kun sitä takaisin tultiin niin neiti töpsyttää olohuoneessa vastaan unisen näköisenä ja kodinhoitohuoneen ovi on kiinni ? Vähän aikaa piti ihan miettiä, että laittoiko kukaan Siiriä edes koko huoneeseen.. Huoneessa ollut pissa-alusta oli kuitenkin tuttuun tapaan revitty palasiks ja häkki oli siirtynyt hieman ovesta kauemmas. Se liukuovi heijas silleen ihmeellisesti etu-takasuunnassa, että Siiri on onnistunut liikuttaa sitä, ja pujahtanut sitten välistä :D Ihme koira.

Automatkatkin meni superhienosti! Siiri vain nukkua röhnötti takapenkillä Jussin ja mun välissä :) Kotimatkalle lähdettäessä Siiri hyppäsi autoon ite ensimmäistä kertaa ikinä!!

Tässä muutama kuva Tahkolta







Nyt viime lauantaina oli sitten pentumätsäri. Voisi sanoa, että olin melko paineessa kehään menosta, koska en oo IKINÄ edes käyny näyttelyjä katsomassa, saati ollut kehässä. Hirvee paniikki oli, että mitä siellä pitää osata. Ei me oltu seisomista opeteltu ollenkaan ennen sinne menoo mut ihan ok se silti meni namien voimalla. Ja melko nätisti Siiri ravasi, vaikka sitäkin oli harjoiteltu ehkä puoli tuntia ennen mätsärin alkua :D Eihän me tietenkään sijoituttu, mutta totean saman minkä facebookissakin, että oon niin ylpeä itsestäni, että voitin pelkoni ja menin kehään, ja ylpeä Siiristä <3


Siirin bestis Cirakin oli siellä. Olisivat halunneet koko ajan leikkiä, mutta oli pakko pitää niitä erossa, etteivät näytä ihan räjähtäneiltä kehässä ku riehuvat niin kovasti aina. Sitten ku molemmat oltiin tiputtu ryhmäkisasta niin pääsivät neidit revittelemään oikein kunnolla :)

Todella nättejä naamoja olivatkin..












Lisää kuvia :)















Viime hetken puunausta eli Ciran kuolan harjaamista pois :D




maanantai, 20. helmikuuta 2012

Pikapäivitys :)

Hellou pitkästä aikaa!
Tää on tällanen pikapostaus siitä, että teen pidemmän postauksen ihan piakkoin :) Ajattelin viime viikonloppuna että kunhan Tahkolta päästään kotiin ja saan kuvat koneelle nii teen postauksen, mutta se vähä jäi, koska en oo vielä saanu selattua kuvia läpi. Ja sama homma tämän viikonlopun mätsäreistä, joista kuvia on 1400 !!!!! Tuntuu ihan tyhmältä tehdä uutta kirjotusta, jos ei oo mitään kuvia mitä lisätä. Ja koska en oo ehtiny valkata kuvia ku niitä on niin paljon, nii sit on kirjottelukin jäänyt :(

Eli yritän mahdollisimman pian käydä kuvia läpi ja kertoo sit enemmänkin lähiviikkojen tapahtumista. On vaan niin paljon ihania ja söpöjä kuvia, että en osaa päättää mitkä kaikki laittaa! Mutta elossa ollaan ja Siiri senkun vain kasvaa ja kasvaa! :)

keskiviikko, 25. tammikuuta 2012

Tammikuussa touhuttua

Heti ensiksi pyydän anteeksi, etten ole päivitellyt vähään aikaan. Turha kai tähän on mitään tekosyitä keksiä, kun en oo vaan saanut aikaiseksi, koska en ikinä onnistu päivittämään tätä nopeasti vaan aina siihen tuhrautuu monta tuntia, kun hienosäädän tekstiä ja kuvia ikuisuuden :p

Kirjoitin aikaisemmin, että Siirille ei annettu 4-rokotetta silmätulehduksen takia. No perjantaina 13. päivä (ei onneks sattunut mitään pahaa!) oli sit kontrollikäynti, ja silmät todettiin terveiksi ja tehosterokotus + rabies annettiin vihdoin :) Siitä mentiin Siirin parhaan kaverin Ciran luokse, ja lähdettiin metsälenkille koirien kaa. Koirat temmelsi lumessa innoissan ja menivät kirjaimellisesti kuperkeikkaa hangessa! Lenkin jälkeen olikin sitten hauskaa kuivata Siiri föönillä, koska se oli NIIN lumessa ja polosen jalat oli ihan jääpalleroita täynnä :(

Sit siitä seuraavana tiistaina mentiin Mian luokse, joka oli ystävällisesti luvannut teipata Siirin korvat. Se vierailu oli täysi katastrofi .. Ei ollu ehditty olla kauaa kun Siiri vetäs ripulit. No onneksi ne tuli pissa-alustalle. No ei siinä mitään. Kuluu vähän aikaa nii tämä hyppää sohvalle ja vääntää ripulit näiden VALKOISELLE KANGASSOHVALLE!!! Siinä vaiheessa mä en oikeesti tienny alanko itkee vai kuolenko samantien häpeään.. Mia alkaa hinkata sohvaa ja mä meen pesee neiti kakkapyllyä vessaan suihkun alle. Jätän Siirin vähän aikaa vessaan ja meen kattoo miten sen sohvan pyyhkimisen kanssa menee. Koitetaan ottaa päällinen pois, mikä osoittautuu luultua vaikeemmaks. Piti työkalupakki jo ottaa esille ja jotain osia irrotella että saa päällisen irrotettua. No sitten ku se on saatu irti nii Mia menee kattoo Siiriä vessaan nii eiköhän vessan lattia ja osa ite koirasta oo kakkelin peitossa .. Siinä sitten vessan lattian ja koiran pesuun. Piti olla Mian luona ehkä tunti, koska hänelläkin oli suunniteltuja juttuja ennen töitä, mutta meni vähä läskiks koko homma ja siinä sitten muutama tunti siivottiin vaa kakkoja, JEEEEE. No saatiin se korva sitten lopulta teipattua ja näinnikkäästi. Ja onneksi sohvakin on kuulemma saatu puhtaaksi..

Pestiin muuten sama iltana Jussin kanssa koko koira. Liekkö vainoharhainen mutta musta vaan tuntu, että koko koira haisee iha ripulilta nii halusin mielummin raikkaan tuoksuisen pennun, joten pestiinpä koko puudeli, ja tulipa raikas Siiri :)

Rotta!






Viime perjantaina meillä alkoi sitten pentukurssi :) Siiri osasi tosi hienosti kaiken! Testattiin eri tavoin miten hyvin koira seuraa omistajaa, mitenkä innokas koira on leikkimään ja luoksetuloa. Siiri oli niin huippu! <3 Kouluttajakin kehui, että onpa osaava koira ;) Pitää joku kerta laittaa kuvamateriaalia treeneistä, kunhan saan jonkun mukaan kuvaamaan :)

Siiri on muuten nyt jo jotain 35-36cm korkea .. ja ikäähän on reilu 4kk. Jos se samaa tahtia jatkaa kasvamista nii siitähän tulee jättiläinen. Jos siitä tuleekin collie ..?

Oltiin Siirin kanssa viime yö Jussin luona. Oli kyllä sellanen ilta taas, että huhhuh. Neitillä taas nii hirveesti virtaa, että meinas jo hermo mennä ku ei sekuntiakaan paikallaan pysynyt! Koko ajan piti juosta taloo ympäri riehumassa, kissan kakkoja syömässä ja paperia silppuamassa.
Kävin muutama päivä sitten ystäväni luona, jolla oli 10-viikkoinen kääpiöpinseri. Tytöt leikkivät innoissaan kokoerosta huolimatta. Kun oltiin lähössä nii se pikkunen väänti tortut sängylle ja mä olin ihan järkyttynyt, että miten koira voi tehdä tarpeet SÄNGYLLE ? Että eikö se oo ihan luonnotonta, että eihän ne nyt vaan voi tehdä sinne, eikö se oo sellanen pesä tai jotain?! No eiköhän eilen illalla Siiri-neiti vääntänyt kakat Jussin porukoiden sängylle!!!
Siiri ei ollu tehny muutamaan tuntiin pissejä ja mä olin niin satavarma että pakkohan sillä nyt on olla jo hätä ku iltaruoanki on jo syönyt. Käytin sitä vähän väliä pihalla ja ihan jäässä jo olin, mutten luovuttanut ku tiesin että pakkohan sillä nyt on se pissi tulla ennen nukkumaanmenoa! Mietin jo että, varmasti jostain sisältä löytyy joku pissa jossei se nyt tee mitää. No en jaksanu enää ties kuinka monen kymmenen minuutin jälkeen, ja tulin sisälle. Siinä sitten Jussi tuli ilmoittamaan että käyppä kurkkaamassa makuuhuoneen sänkyä. Neiti pissimaakari on käynyt sinne SÄNGYLLE liruttamassa jossain vaiheessa iltaa.. No eipä ihme kun ei pissattanut kun tarpeet on käyty jo tekemässä sängylle, nice nice. Voin kertoa, että siinä vaiheessa tuli mietittyä, että mihinkä sitä on oikein tullut ryhdyttyä, sen verran nimittäin otti kupoliin.

Aamulla jo helpotti ketutus ja koirakin oli taas suloinen. Ei tolle söpöläiselle nyt kukaan voi kauaa olla vihanen.. Siinä aamupäivällä kun löhösin vaan sohvalla viltin alla, kun oli niin älyttömän kylmä niin Siirulainen hyppäsi mun kainaloon <3 Ovi kun kävi niin piti tietysti käydä kattoo kuka sieltä tulee, mutta sitten se juoksi takaisin mun viekkuun. Silloin taas tuli niin sellanen fiilis et ei vitsi mulla on ihanin koira<3




Tässä muita sulosia kuvia

Ei se oo nii justiinsa missä nukkuu..



Jussin vieressä on kiva köllötellä :)



Neiti Lumiparta<3

lauantai, 7. tammikuuta 2012

Kävin vähä ostelee..

Montakohan päivää (2..) siitä on kun sanoin, että pitää laittaa mietintämyssyyn niiden vaatteiden osto.. Nooooo ne oli siellä myssyssä ihan tarpeeks kauan ja nyt ne on mun vaatekaapissa!
Hihihihihii me so happy, mutta kun katsoo tilin saldoo niin hehe.

Ostettiin mulle myös vihdoin omat kuomat, jeeee!<3 Äitin kuomia oon varmaa kuukauden jo käyttäny, nii piti käydä ostaa mulleki omat, että se saa kenkänsä takas.. Oli kyllä melkosta ramppaamista koko ostosten teko. Kuopiossa on siis neljä Musti&Mirriä ja piti käydä kolmessa niistä, että saatiin ostettua kaikki. Yksi on n. 10km päässä, toka ja kolmas noin 12-15km ja neljäs n. 20km päässä. Eka mennään tähä ekaan ja ei sopivaa kokoa pinkissä liivissä, eikä ollenkaa housuja. No käydään siinä samalla cittarissa kattoo kuomia. No ei oo tietenkää kokoja. No sieltä soittaavat toisee cittarii, ja sieltä löytyy oikea koko. No lähdetään sit matkan varrella olevaan M&M, jossa on pinkki liivi oikeassa koossa. Myös housuja on, mutta pienimmät jäljellä olevat tuntuu isoilta. Löydettiin tästä kaupasta myös Siirille samaa sävyä oleva heijastinliivi ;) No saadaan tietää, että kauimmaisessa M&M ois housuja pienempänä miesten mallissa. No jätetään mun ja Siirin liivit venaa tänne, jos ne toiset housut ei olisikaan paremmat ja eiku ajaa taas M&M. No onneks nyt housut oli sopivat! Ne istu paljon paremmin ja miesten mallissa ne housut on vähän alempana, ja jotenki ne vaa oli kivemmat jalassa. Myyjät sanoi, että aika monet naiset ovat tykänneet enemmän miesten mallista. No sieltä housut mukaan ja eikun viereiseen cittariin niitä kuomia hakemaan. Ja sieltä vihdoin sitten takaisin aikaisempaan M&M ja ostettiin liivit ja vihdoin kotiin!

Sitten ruokaa nassuun ja lenkille Siirin kaa uusissa vermeissä ennen kuin vieraita tulee kylään :)
Tyttö oli niin nätisti koko illan, esitteli osaamiaan temppuja ja hurmasi kaikki suloisuudellaan<3
Siiri on muuten alkanut päästä jo jyvälle tässä sisäsiisteydessä. Eilen kaikki tarpeet tuli ulos ja tänäänkin kaikki on tullut!! Ja se jopa osaa pyytää ulos joko vinkumalla tai pyörimällä ja hyörimällä mun edessä siihen malliin et ulos pitäisi päästä.

Ainiin! Leikkasin Siirin tassukarvoja tänään, koska päivällä lenkin jälkeen tarttui hirveenä jääpalloja sen anturoiden väliin :( Olin niin yllättynyt miten hyvin se antoi leikata. Se vaan selällään rötkötti mun jalkojen välissä ja NUKKUI! Mä sain työstää tassuja miten kauan vaa tarvitsi. Aina tassujen välillä se otti herkun ja jatkoi unia! Vähän mä oon niin iloinen miten helposti Siiri antaa käsitellä itseään :)

Päivän ostokset + puppeli<3

perjantai, 6. tammikuuta 2012

Lisää kuvia

Tässä lisää kuvia lenkiltä. Nämä on minun ottamia :)
















Kukkuu



Siiri yrittää kiivetä kivelle